keskiviikko, 28. huhtikuuta 2010

Itsepuolustuspajan tunnelmia

Hykkiläisen abiturientin, Niko Hämäläisen, ohjastama itsepuolustuspaja keräsi valtavan määrän osallistujia molemmista kouluista. Suuresta osallistujamäärästä huolimatta kuri oli itsepuolustuslajien perinteiden mukaisesti tiukka ja toiminta hyvin kontrolloitua. Opetus oli selkeää, ja kun käsky kävi, sitä myös toteltiin!


Rivissä oltiin aivan hiljaa ja kuunneltiin ohjeita.


Vaikka kurinpito oli tiukkaa, meininki pajassa näytti olevan hauskaa ja rentoa. Vaikutti siltä, että jokainen oli oppinut ainakin perusasioita itsepuolustuksesta.

Alkutilaisuus

Hykin ja Lyseon lukioiden yhteinen pajapäivä aloitettiin torstaiaamuna salissa pidetyllä alkutilaisuudella. Pieta Tukkimäki-Hildén, Hykin lukion rehtori, kertoi miten idea pajapäivästä oli lähtenyt liikkeelle. Puheiden ja käytännön ohjeiden kuuntelemisen jälkeen myös opiskelijat pääsivät karistelemaan aamukankeuden pois toiminnallisilla harjoituksilla.


Ensin opiskelijat saivat kunnon aamuherätyksen Emilia Savolan ohjastaman laukkakilpailun myötä. Laukkarataan mahtui niin kuoppia, oksia kuin äidille vilkutteluakin. Punaiset posket ja hyvä mieli saavutettu!


Verryttelyn jälkeen Aliina Alatalo ohjasti opiskelijat muodostamaan jonon syntymäaikojensa mukaisesti. Näin kaikki pääsivät hieman tutustumaan myös toisen koulun opiskelijoihin.


Yhteistyötä vaadittiin myös seuraavassa tehtävässä: lukiolaiset saivat leikkiä ala-asteelta tuttua seurapeliä, rikkinäistä puhelinta. Kun jonon ensimmäisen keksimä lause kulki jokaisen samassa kuussa syntyneen kautta jonon viimeiselle, oli tuloksena yleensä jotain täysin alkuperäisestä lauseesta poikkeavaa.


Alkutilaisuuden jälkeen opiskelijat suuntasivat etukäteen valitsemiinsa pajoihin, jotta päivän varsinainen ohjelma saatiin käyntiin. Ja mihin muut, me toimittajat kameroinemme perässä!